Maija viidenneksi SM-yösuunnistuksessa

25.9.2016

Maija D65 yösuunnisti SM-plaketille ja naapuriseuran Margit D60 SM-kultaan (arkistokuva 2015).
Maija D65 yösuunnisti SM-plaketille ja naapuriseuran Margit D60 SM-kultaan (arkistokuva 2015).
Enni suunnisti viikonloppuna hienosti aikuisten maajoukkueessa Latviassa.
Enni suunnisti viikonloppuna hienosti aikuisten maajoukkueessa Latviassa.

Maija Verha sijoittui plakettipalkinnolle viidenneksi yösuunnistuksen Suomen mestaruuskilpailussa Jyväskylän Vaajakoskella lauantai-iltana (24.9.).

Myös D65-sarjan pitkän matkan SM-kilpailussa kolme viikkoa sitten Maija Verha sijoittui viidenneksi. Kauden toinen palkinto löytyi kuuden rastin radalta 2,9 kilometrin pituiselta matkalta, runsaiden korkeuserojen maastoista.

Mitalisaumaakin sarjassa toki jälleen oli, sillä Maija oli kolmantena kolmannen rastin leimauksissa. Yli kolmen minuutin pummi neljännellä rastilla pudotti sijoituksen maalitulokseksi. Sarjaan osallistui 17 suunnistajaa.

H80-sarjassa Raimo Reunanen yösuunnisti 11. tilalle. Suuressa H70-sarjassa Koitto Verha oli 49. tilalla.

Lisäksi pari Vakka-Rastin jäsentä samoili H60-sarjassa 73 ikämiehen joukossa. Rauli Helkkula (TuMe) oli sarjassa oikein hyvällä 11. tilalla minuutin päässä palkinnosta ja Tahvo Rautavuoma (ViPa) oli lähes kotimetsissään 66. tilalla.

Enni tsemppasi Euromeetingissä

D20-sarjan kauden "vakiovoittaja" Enni Jalava jätti SM-yösuunnistukset väliin, kun aikuisten maajoukkue kutsui viikonlopulle kovaan kansainväliseen Euromeetingiin Latviaan.

Perjantain (23.9.) keskimatkalla Enni suunnisti 23. tilalle, runsaat kuusi minuuttia Marika Teinin voittoajasta jääneenä. Lauantain pitkällä matkalla Teini oli taas ykkösenä ja Enni jo hienosti parantaen 17. tilalla vaativassa maastossa.

Ja vielä pyhänä uusikaupunkilainen juoksi yli kymmenen sijan parannuksen sprintissä. Kahden kakkostilan jälkeen voittajana oli Sari Anttonen, josta Enni jäi vain 58 sekuntia sijoittuen upeasti kuudenneksi.

Euromeeting-tapahtuma Latvian Cesisissä oli tarkoitettu nuoremmille suunnistajille, joiden terävimmät tavoitteet sijoittuvat lähivuosiin. Suomen ryhmä leireilee vielä Etelä-Virossa yhdessä A-maajoukkueen kanssa.

Veijo V.