Matti Salonen
1. Kuka olet, mistä tulet, mitä teet ja keitä perheeseesi kuuluu?
Olen Matti Salonen, iältäni 61 vuotta, Turussa olen syntynyt. Koko ikäni olen viettänyt ja yhä edelleen vietän suuren osan vapaa-ajastani Lokalahdella, josta isäni oli kotoisin ja jossa itselläni nykyisin vapaa-ajan talo ja hieman metsää ja peltoa sen ympärillä. Töissä olen vielä eräitä vuosia Turun kaupungilla kaupunkiympäristötoimialalla. Perheeseeni kuuluu lisäkseni vaimo. Kaksi aikuista poikaamme ovat jo vuosia olleet poissa perheemme ruokavahvuudesta.
2. Milloin aloitit suunnistuksen?
Suunnistamaan aloitin partiossa syksyllä 1968 Turun Metsänkävijöiden Huuhkaja-vartion suunnistusharjoituksissa. Rakkaus suunnistukseen syttyi heti tässä ensi tutustumisessa. Kesällä 1969 suunnistus laajeni osallistumiseen Vakka-Suomessa järjestettyihin piirikunnallisiin suunnistuksiin Lokalahdelta käsin ja siitä sitten edelleen muihin tapahtumiin.
3. Miten tutustuit Vakka-Rastin toimintaan?
Suunnistuksen aloitin siis osana partiotoimintaa Turun Metsänkävijöissä (se ei ollut noihin aikoihin nykyisen kaltainen suunnistusseura). Koska innostuin kovasti suunnistuksesta, halusin oikeaan suunnistusseuraan. Liityin tällöin Liedon Parmaan, jossa oli tuohon aikaankin Turun seudun hyviä suunnistajia. Harrastin suunnistusta nuorena kilpailumielessä Parman riveissä vuodesta 1973 alkaen 80-alkuun saakka. Opiskeluiden loppuvaiheessa into kilpasuunnistukseen vähän hiipui ja yksi jalkavamma edisti asiaa. Parin vuoden suunnistustauon ja 10-20 kg painavampana aloitin taas suunnistuksen kuntoilumielessä ja liityin silloisen asuinkaupunkini seuran, Espoon Rastin riveihin (nykyisin Espoon Suunta). Vakka-Rasti oli minulle suunnistuksen harrastaja seurana tullut tutuksi ja sen riveihin liityin ensimmäisen kerran 1987, jolloin tulin Uudenkaupungin teknisen virastoon töihin ja nuori perheeni muutti 7 vuodeksi Uudenkaupungin Ylisellekadulle. Tuolloin liityin Vakka-Rastiin. Perheemme muutti kuitenkin 90-luvulla taas Turkuun ja liityin Turun Suunnistajiin lähinnä siksi, että lapsemme pääsisivät mukaan paikallisiin lasten suunnistusharjoituksiin. Kuntosuunnistusta ja Jukolaa molemmat poikani yhä silloin tällöin harrastavatkin, joten eivät harjoitukset hukkaan menneet. Uudelleen vapaa-ajan kaupunkini seuraan eli Vakka-Rastiin palasin noin 5 vuotta sitten ja Vakka-Rasti on mukava seura suunnistuksen harrastamiseen.
4. Mikä on tämän kauden tavoitteesi?
Kevään tavoitteeni on TuS:ssa olevan 60-sarjalaisen kaverini kanssa sopimani keskinäinen kisamme kahden suunnistuksen yhteisajassa. Kisat ovat Paraisten Saaristorastit ja Paimion Silja-Rastit. Sitten tavoitteena on mahdollisimman hyvä juoksu Jukolassa sukujoukkuemme Pietinalhon Pamauksen riveissä.
5. Levy- vai peukalokompassi?
Ehdottomasti peukalo.
6. Onko sinulla joku oikein erityisesti mieleen jäänyt pummi?
Niitä riittää. Yksi erityisesti mieleen jäänyt on pummi, jonka tein 23-vuotiaana vuoden 1980 Jukolan viestin aloitusosuudella. Olin talven harjoitellut hyvin ja hyvässä juoksukunnossa. Olin osuuden loppupuolella kisassa hyvällä paikalla aivan kärkiletkassa, joku joukkue taisi olla vähän karkuteillä. Juoksu tuntui letkassa kohtuu helpolta. Tulin letkan kärkipäässä rastille 7. Kun lähdin kohti seuraavaa, ihmettelin vähän, että mihin muut jäivät, mutta jatkoin eteenpäin. Joitakin satoja metrejä juostuani huomasin, että olin jättämässä yhden rastin väliin ja menossa seiskalta suoraan ysille. Piti lähteä takaisin ja hetken päästä letka tuli vastaan. Jäin ruuhkiin kärjen taakse ja vähän turhautuneena joku pikkuvirhekin taisi tulla ennen vaihtoa. Vaihdoin sijalla 99 vajaat 6 min kärjestä. Joukkuekavereiden hyvien juoksujen ansiosta nousimme lopputuloksissa vielä kolmansiksi. Mutta olisinpa jättänyt tuon isomman pummin tekemättä ja antanut joukkuelle paremmat lähtökohdat seuraaville osuuksille.
7. Mitä muita lajeja olet harrastanut tai harrastat tai miten muuten vietät vapaa-aikaasi?
Hiihdän mielelläni, kun vaan on ulkonakin lunta ja pyöräilen yleensä työmatkani ja vähän lenkkeilymielessäkin. Maastopyöräilyäkin on tullut harrastettua. Nuorena harjoitusmielessä jonkin verran juoksin radalla ja maantiellä kisoja. Nykyisin vapaa-aikaa kuluu paljon lastenlasten kanssa ja intohimonani on raivaus- ja mootorisahan kanssa touhuaminen metsäpalstallani Lokalahdella.
8. Mitä teet kartoillesi suunnistuksen jälkeen?
Nuoruuden ajan kartat ovat kaikki mapeissa ja niitä tuli aikanaan tutkittua vaikka minkä verran. Nykyisin heitän kuntorastikartat pois kauden jälkeen, joku kisakartta saattaa jäädä hyllylle. Kartathan on nykyisin helppo löytää netistä, jos niitä haluaa jälkikäteen tutkia.
9. Mikä on lempikarttamerkkisi?
Avosuo, koska ovat metsässäkin niin hienoja.
10. Mikä suunnistuksessa on parasta?
Kokonaisuus ja se, että kun siihen kerran hurahtaa, niin siitä saa loppuiäkseen harrastuksen.